LEHDISTÖTIEDOTE
Valokuvagalleria Hippolyte
Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki
09-612 33 44, photo@artists.fi
www.hippolyte.fi
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16
Rita Jokiranta
Filling the Silence
5.-28.5.2006
Todellisuus on toisaalla, elämä tapahtuu jossakin muualla.
Ikkunan ulkopuolella, vuorten takana, heijastuma seinällä tai tyhjä peilikuva.
Rita Jokiranta kuvaa vähäeleisen runollisesti tyhjiä hetkiä, odotusta, että jotakin tapahtuisi, vieraantunutta kaipuuta pois, hiljaisuutta, joka odottaa täyttymistä katsojan mielessä.
Kuvien yhteisvaikutus ja sarjallisuus auttavat katsojaa löytämään omiin kokemuksiinsa ja tunteisiinsa perustuvia tulkintoja ja teokset muuttuvat kuin elokuvan tunnelmaa luoviksi kuviksi. Rauhallisen pinnan alta voi aistia myös jotakin epävarmaa tai uhkaavaa.
Filling the Silence -näyttelyn valokuvien hallitun viileä väriskaala täydentää aiheista syntyviä tunnelmia. Teokset ovat Jokirannan tuotantoa parin viime vuoden ajalta, uusimmat tältä vuodelta, eikä niitä ole aikaisemmin esitetty Helsingissä.
Rita Jokiranta asuu ja työskentelee Maarianhaminassa. Vuodesta 1989 lähtien hänellä on ollut useita yksityisnäyttelyitä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Irlannissa. Jokiranta on osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa sekä Puolassa, Hollannissa ja Espanjassa. Valokuvateosten lisäksi hän tekee video- ja tilateoksia sekä valoinstallaatioita. Hän työskentelee Svenska Kulturfondenin yksivuotisen apurahan turvin 1.7.2005-30.6.2006.
Rita Jokirannan tuotantoa vuosilta 2000-2005 laajemmin esittelevä katalogi saatavana galleriasta.
www.ritajokiranta.com

Rita Jokiranta: Sarjasta Filling the Silence, 2005