Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n lausunto 13.8.2010
koskien luonnosta Hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

ALUKSI

Valokuvataiteilijoiden liitto katsoo, että luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi Taiteen edistämiskeskuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (jatkossa ESITYS) on keskeisiltä osiltaan erittäin puutteellinen eikä se ota huomioon taiteen kentän ammattilaisten toiveita ja näkemyksiä taiteen kentän kehittämisestä. Sen sijaan, että ESITYS edistäisi taiteen asemaa ja menestystä, se tuhoaa suomalaisen taiteen tukirakenteita  ja romuttaa asiantuntemukseen perustuvan ja päätösten laadun takaavan vertaisarvioinnin periaatteen. Samoin siinä luovutaan  valtiollisen taidepäätöksenteon keskeisestä prinsiipistä eli ns. Arm’s length ja sitä myötä Taiteen keskustoimikunnan itsenäisyydestä, vastoin ESITYKSESSÄ ilmaistua tavoitetta. ESITYKSESSÄ myös luovutaan keskustoimikunnan merkittävästä roolista kulttuuripolitiikan kehittäjänä sekä taiteen tekemisen edistäjänä. ESITYS myös on tehtyjen selvitysten vastainen.

ESITYS pyrkii siihen, että mitä erilaisimmat visuaaliset taiteet sulautettaisiin yhteen, vaikka muu taiteen kenttä (koulutus, tutkimus, aluekeskukset, erikoismuseot, käsitteiden käyttö, jne.) Suomessa ja maailmalla ehdottomasti jakautuu toisistaan eroaviin taiteenlajeihin. ESITYKSEN perusteluissa mainittu tarve johdonmukaistaa toimikuntarakennetta siksi, että "taiteiden väliset raja-aidat ovat madaltuneet" ei riitä perusteluksi näin kattaville ja syvällisille muutoksille. Taiteiden raja-aitojen ja taiteiden välisten erojen pohtiminen on raskas taideteoreettinen ja -filosofinen kysymys, johon reagoiminen hallinnollisilla ratkaisuilla tuntuu paitsi vieraalta myös kauhistuttavalta. Mielestämme se, että maalari käyttää valokuvaa ei ole raja-aitojen kaatumista, kuten ei myöskään tämän asian kirjallinen rautalangasta vääntäminen ole kuvanveistoa.

ESITYS myös pyrkii kehittämään väkisin yhteiset apurahojen myöntöperusteet, vaikka eri taiteenalat noudattavat aivan erilaisia toimintatapoja eivätkä siten ole lähtökohtaisestikaan vertailukelpoisia toistensa kanssa.

ESITYS keskittyy pohtimaan hallinnollista uudistusta, mutta siinä samassa jättää taiteen tukemista ja taidepolitiikkaa koskevat sisällölliset kysymykset heittopussin asemaan. Tästä seuraa, että ESITYS huonontaa taiteilijan asemaa ja tuensaamisen periaatteita siirtäen vastuuta valmistelevalle virkamieskoneistolle. Esittelymenettely heikentää vertaisarvioinnin periaatetta, joka on koko taidetoimikuntalaitoksen tuenjakamisen keskeisin periaate.

ESITYS myös jättää huomioimatta sen perusongelman, että visuaaliset taiteet ylipäätään saavat keskimäärin vähemmän tukea kuin muut taiteenalat.

Valokuvataiteilijoiden liiton mielestä valtion jakamiin taiteen tukiin tai taidepolitiikkaan ei ole syytä puuttua sillä perusteella, että Taiteen keskustoimikunnan hallinnollisessa rakenteessa on parannettavaa. Hallinnollista rakennetta voidaan tarkistaa muutenkin. Taiteen tukirakenteisiin ja taidepolitiikkaan puuttuminen on perustavaa laatua oleva kysymys, joka tulee ratkaista sellaisenaan, ei kytkyratkaisuna hallinnollisten toimien kanssa.

Valokuvataiteilijoiden liiton mielestä ESITYS on taiteilijoiden kannalta siinä määrin perusteeton, puutteellinen ja jopa vastuuton, että se pitää ehdottomasti palauttaa takaisin valmisteluun. Missään tapauksessa ESITYSTÄ ei saa tällaisenaan esittää eduskunnalle bubjettilakina syyskuussa 2010. Lain läpimenolla olisi tuhoisat seuraukset Suomen valtion toiveelle edistää suomalaisen taiteen menestymistä kansallisesti ja kansainvälisesti.

 

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Seuraavassa muutamia keskeisiä huomioita ESITYKSEN ongelmista.

1. Tehtyjen selvitysten vastainen esitys

ESITYS perustuu isolta osin Berndt Arellin vuonna 2009 tekemään selvitykseen Taiteen keskustoimikunnan kehittämisestä. Arellin selvityksessä todetaan ykskantaan, ettei taidetoimikuntarakenteeseen tulisi puuttua. Kuitenkin ESITYKSESSÄ ehdotetaan, että taidetoimikuntia yhdistettäisiin ja jaostoja lakkautettaisiin. ESITYS on selvityksen vastainen. ESITYKSESSÄ ei kuitenkaan anneta tälle mitään perusteluja.

2. Työmäärä lisääntyy kohtuuttomasti

Eniten uudistuksesta kärsisivät visuaaliset taiteet (valokuva, elokuva, kuvataide, mediataide, kuvittajat ja sarjakuvataide), joita ESITYKSESSÄ ehdotetaan tungettavaksi samaan Visuaalisten taiteiden toimikuntaan. Kun edellä mainittujen taiteenalojen olemassaolevissa valtion taidetoimikunnissa ja jaostoissa tukien myöntämisestä ja asiantuntijalausuntojen tekemisestä vastaa  noin 35 omien alojensa asiantuntijaa, suunnitellussa Visuaalisten taiteiden toimikunnassa samasta työstä vastaisi 14 asiantuntijaa. Käsiteltävänä olevia hakemuksia olisi varovaisen arvion mukaan noin 1200–1400, kun muissa ehdotetuissa toimikunnissa hakemuksia käsiteltäisiin murto-osa tästä (kirjallisuus noin 250, muotoilu + rakennus yhteensä noin 150, näyttämö + tanssi + sirkus yhteensä noin 330, musiikki noin 260). Kaikkinensa työmäärä Visuaalisten taiteiden toimikunnassa kasvaisi noin viisinkertaiseksi. Apurahoja jaettaessa visuaalisten taiteiden toimikunnan työmäärä olisi siis suurempi kuin kaikkien muiden uusien taidetoimikuntien yhteenlaskettu työmäärä.

3. Vertaisarviointijärjestelmä romuttuu

ESITYS tarkoittaa vertaisarviointijärjestelmän romuttamista ainakin valokuvataiteen, elokuvataiteen, kuvataiteen, mediataiteen, sarjakuvataiteen ja kuvittamisen osalta. Suomalaisessa apurahajakokäytännössä vertaisarvioinnin periaate on suuresti arvostettu ja kunnioitettu ja sitä kiitellään laajasti kansainvälisestikin. ESITYKSESSÄKIN todetaan, että se tulee säilyttää. Kuitenkin ESITYS, ennen kaikkea suunnitellun Visuaalisten taiteiden toimikunnan osalta, tuhoaisi tämän kunnioitetun ja toimivan käsivarsi- / Arm’s length -periaatteen mukaisen käytännön. ESITYKSEN mukaisessa mallissa esimerkiksi valokuvataiteen apurahoista päättäisivät pääasiassa muiden alojen toimijat ja asiantuntijat. Kuten todettua uudessa toimikunnassa 14:sta jäsenestä mahdollisesti vain kaksi olisi valokuvan erityistuntijoita. Tilanteen ollessa näin sekä valokuvan että muiden visuaalisten taiteiden osalta apurahoja todennäköisesti myönnettäisiin sellaisille taiteilijoille, joilla on laajin tunnettuus. Tunnettuus ei kuitenkaan tarkoita korkeatasoisinta taidetta. Pitkän päälle menetelmä vaikeuttaisi ennen kaikkea uusien tekijöiden pääsyä valtion taiteilijatuen piiriin, kun tukea eivät tällaisessa kuuluisuuteen perustuvassa järjestelmässä voisi saada uransa alussa olevat taiteilijat. Heistä osa on kuitenkin tulevaisuuden suuria nimiä – jos heitä osataan tukea jo alkuvaiheessa. Esimerkiksi valokuvataiteen osalta tällaista asiantuntemusta omaavat vain ne valokuva-asiantuntijat, jotka sinnikkäästi seuraavat oman taiteenalansa tapahtumia ja tekijöitä laaja-alaisesti sekä Suomessa että kansainvälisesti ja joilla on myös kirjallinen ja teoreettinen perehtyneisyys erityisesti valokuvataiteen kysymyksenasetteluihin. Kaikki tämä perehtyminen ja työ tapahtuu kaikkinensa toimikuntatyön ulkopuolella, valokuvataiteen maailmassa Suomessa ja ulkomailla.

Myös on huomattava, että niin sanottu taiteiden välisten raja-aitojen kaatuminen ei kuitenkaan muuta ammattitaiteilijoiden suuntautumista taiteen kysymyksiin juuri oman koulutuksensa ja oman ilmaisuvälineensä lähtökohdista. Itse asiassa monesti välineeseen keskittyminen johtaa entistä korkealuokkaisempiin lopputuloksiin. Valokuvataide jos joku on erinomainen esimerkki sitä, mitä hyvää saadaan aikaan taiteenalakohtaisella erikoistumisella. Kun valokuvataide ja elokuvataide erotettiin omiksi taidetoimikunnikseen 1977 (aikaisemmin ne yhdessä muodostivat kamerataidetoimikunnan), kumpikin taiteenala alkoi kehittyä voimakkaasti. Valokuvataiteen nousu 1980-luvulla ja laaja kansainvälistyminen 1990- ja 2000-luvuilla ovat suoraa tulosta tästä keskittymisestä. Tätä nykyään valokuvataide on eräs kansainvälisesti menestyneimmistä taiteenaloista Suomessa.

ESITYKSESSÄ myös mainitaan, että toimikunnissa asiat ratkaistaisiin esityksestä, joka tarkoittaa, että päätökset valmisteltaisiin kunkin taiteenalan asiantuntijatoimikunnan ulkopuolella. Tämäkään ei missään mielessä edistä hyvää ja avointa asiantuntijuuteen ja vertaisarviointiin perustuvaa päätöksentekokulttuuria.

4. Asiantuntemus kaventuu

ESITYKSEN ehdottamassa tilanteessa esimerkiksi visuaalisten taiteiden toimikunnan asiantuntemus kaventuisi huomattavasti ja arvaamattomasti. Valokuvataitelijoiden osalta ESITYS tarkoittaisi, että nykyisen yhdeksän sijasta samasta asiantuntijuudesta ja samasta valokuvaa koskevasta työmäärästä vastaisi ehkä kaksi valokuva-asiantuntijaa. Sama tilanne on elokuvan ja muidenkin niiden taiteenalojen suhteen, joita ESITYKSESSÄ ollaan tunkemassa samaan 14 hengen Visuaalisten taiteiden toimikuntaan.

5. Jännitteet ja konfliktit lisääntyvät

Laajemmin ajatellen fragmentoitunut toimikunta-asiantuntijuus lisäisi toimikunnan sisällä tapahtuvaa valtapeliä ja taiteenalojen välistä politikointia sekä korostaisi valmisteluprosessin osuutta päätöksenteossa. Tähän liittyen ESITYKSESSÄ jätetään vastuuttomasti huomioimatta toimikuntien yhdistämisestä syntyvät ongelmat, esimerkiksi apurahojen myöntämisen konfliktoituminen, kun kukin ”vanha” taiteenala pyrkii edistämään omaa menestymistään apurahapelissä. Tätä silmällä pitäen ESITYKSESSÄ eikä sen perusteluosuudessa ei mitenkään selvitetä, miten rahat toimikuntien sisällä allokoidaan. Jos allokoinnista päätetään toimikunnan sisällä, keskusteleva asiantuntijaelin muuttuu riitaisaksi poteroistaan ampuvaksi puolustustaistelijajoukoksi.

6. Rahoituksen pitäisi kasvaa, ei pienentyä

Se, miten iso prosentuaalinen osuus hakijoista saa apurahaa, vaihtelee eri taiteenalojen kesken. Esimerkiksi kuvataiteilijoista tukea saa 7% hakijoista, valokuvataiteilijoista 18% ja mediataiteen hakijoista 26% (2009). Tuomalla nämä alat yhteen Visuaalisten taiteiden toimikuntaan tarkoittaisi, että valokuvan ja mediataiteen saama tuki kutistuisi merkittävästi kuvataiteilijoiden viedessä osan näistä apurahoista. Tällainen keskinäinen siirto on moraaliton tilanteessa, jossa visuaalisten taiteiden tukimäärää pitäisi kasvattaa keskinäisten ja koko taiteen kentän välisten erojen tasaamiseksi.

7. Alueellisten toimikunnat politisoituvat

ESITYKSESSÄ alueellisten taidetoimikuntien kokoonpanon nimitysoikeus halutaan maakuntien liitoille. Paitsi että ehdotus on Arellin selvityksen vastainen, käytännön myötä nimitysten voi aiheellisesti pelätä muuttuvan puoluepoliittisiksi. Maakuntaliitoissa ei ole ollenkaan kulttuurialan asiantuntijaosaamista. Nimitysoikeus tulee siirtää takaisin Opetus- ja kulttuuriministeriöön.

8. Valtion taideteostoimikunta

ESITYKSESSÄ todetaan, että valtion taideteostoimikunta siirtyisi virkoineen Taiteen keskustoimikunnasta Valtion taidemuseon alaisuuteen. Valtion taideteostoimikunnan siirrosta kuitenkin aiheutuisi merkittäviä lisäkustannuksia Valtion taidemuseolle, esimerkiksi konservointikustannusten kasvuna, mutta ESITYKSEN mukaan resursseja ei olla lisäämässä.

9. Monikulttuurisuus ja lastenkulttuurijaostot säilytettävä

ESITYKSESSÄ monikulttuurisuus- ja lastenkulttuurijaokset on ajateltu lopetettavan. Ajatuksena on, että sekä lastenkulttuuripainotus että monikulttuurisuusasiat otettaisiin automaattisesti huomioon taidetoimikunnissa. Tätä tarkoittaa ns. läpäisyperiaate. Vaikka ajatus on kaunis, käytäntö on osoittanut etteivät monikulttuurisuus- ja lastenkulttuuriasiat tule kunnolla huomioiduksi toimikuntatyössä. Tästä kertoo esimerkiksi kevään 2010 räväkkä keskustelu monikulttuurisuusjaoston kokoonpanosta ja jaoston puheenjohtajan omaehtoinen eroaminen protestiksi syrjiville valintakäytännöille.

Tässä valossa monikulttuurisuuspainotus ja erityinen lastenkulttuurin huomioiminen tulee edelleen näkyä myös jaostorakenteessa. Nämä ovat asioita, joita nykykulttuurissa ei voi tarpeeksi huomioida.

10. Pohjoismainen vertailu puutteellista

ESITYKSEN perusteluissa esitetty pohjoismainen vertailu ei tuo mitään selkeyttä tai lisäarvoa ESITYKSELLE. Kaikkien pohjoismaiden mallit eroavat toisistaan paljon eikä niitä sellaisinaan voi käyttää perusteluna nykyisen mallin muuttamiselle. Nykyinen suomalainen malli on hyvin toimiva ja perusteltu.

Hallituksen halu uudistaa lakia taiteen edistämisen järjestelystä 14.7.1967/328, lakia taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista 28.11.1969/734, lakia valtion taidemuseosta 16.6.2000/566 sekä asetusta taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista 30.12.1969/845 on perusteltua hallinnolliselta näkökannalta. Voimassaolevat lait ovat tarkennuksia täynnä ja siksi repaleisia.  Lisäksi ajatus nykyistä itsenäisemmästä Taiteen edistämiskeskuksesta on perusteltu.

Sen sijaan edellä mainittujen lakien ja asetusten muuttaminen sisällöllisesti siten, että taiteen tukemiseen ja apurahojen jakamiseen sekä toimikuntarakenteeseen (ja valtion taideteostoimikunnan asemaan) puututtaisiin keskeisesti, on ESITYKSEN ehdottamassa muodossa käsittämätön. Lakiesitys on erittäin puutteellinen ja toimimaton.

Nykyisellään voimassa olevat lait ja asetukset taiteilija-apurahoista ja toimikunnista ovat ajantasaisia ja hyviä sisällöiltään. Se, että nykyinen järjestelmä on saanut alkunsa 60-luvulla, ei tee siitä automaattisesti vanhentunutta tai huonoa.  Tällaisina lakeihin ja asetuksiin ei sisällöllisesti tarvita muutosta – vain joitakin selkeytyksiä.

ESITYS pitää ehdottomasti palauttaa valmisteluun eikä sitä saa toimittaa Eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2010. Jos laki menisi tällaisenaan läpi, olisi se kertakaikkinen häpeä suomalaisessa lainsäädäntöhistoriassa. Huono laki on epäoikeudenmukaisuuden ja tasa-arvottomuuden perusta.

Helsingissä 13.8.2010

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n hallitus:

Marja Helander
Ari Kakkinen (varapuheenjohtaja)
Tuula Närhinen
Harri Pälviranta
Ari Saarto
Kari Soinio (puheenjohtaja)
Sari Vennola
Sakari Viika

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry/ Förbundet för Fotografiska Konstnärer r.f./Union of Artist Photographers
Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki / Kalevagatan 18 B, 00100 Helsingfors, Finland
+358 (0)9 612 33 44, www.hippolyte.fi