 |
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
Galleria > Kolmevuotisnäyttelyt
|
|
|
 |
 |
 |
 |
Susanna Majuri: Rising, 2005
Valokuvataiteen kolmivuotisnäyttely
pyritään järjestämään nimensä mukaisesti kolmen vuoden välein. Sen tarkoitus on esitellä valokuvataiteen nykytilaa, sen kehitystä ja uusimpia tuulia.
------------------------------------------------------------------------------------------
Pressrelease in english!
SUOMALAISEN VALOKUVATAITEEN KOLMIVUOTISNÄYTTELY 2006
TALVIMAA - WINTERLAND
4.11.2006 - 7.1.2007 Salon taidemuseo Veturitalli
Suomalaisen valokuvataiteen viides kolmivuotisnäyttely toteutetaan Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n ja Salon taidemuseon yhteistyönä Salon taidemuseossa 4.11.2006.-7.1.2007. Näyttelyn kuraattorina toimii valokuvataiteilija Raakel Kuukka, joka on valinnut näyttelyyn 17 taiteilijaa.
Valokuvataiteen V kolmivuotisnäyttelyn teemana on ihminen ja yhteisöllisyys. Näyttelyn nimi TALVIMAA - WINTERLAND on maantieteellisesti määrittelemätön alue pohjoisessa ilmansuunnassa mutta se on myös mielentila, jota tulkitaan ja joka vaikuttaa tulkintoihimme. Semanttisesti otsikko sisältää yhtä aikaa rajat ja rajattomuuden sekä paikallisuuden ja globaalin käsitteet. Näyttelyyn valitut taiteilijat uudistavat, laajentavat ja kyseenalaistavat otsikon herättämiä mielikuvia. Teokset ilmentävät taiteilijoiden tyylivalintojen monipuolisuutta realismista surrealismiin; valokuvauksen stereotypiat maisema- ja henkilökuvauksessa uusiutuvat. Nykyvalokuvaajien moninaiset työskentelytavat tekevät myös luontevaksi sen että näyttelyssä on esillä myös videoteoksia.
Näyttelyn taiteilijat ovat Pasi Autio, Ilkka Halso, Martti Jämsä, Janne Lehtinen, Jouko Lehtola, Susanna Majuri, Aada Niilola, Hannu Pakarinen, Marja Pirilä & Petri Nuutinen, Minna Rainio & Mark Roberts, Catarina Ryöppy, Sanna Sarva, Marjukka Vainio, Hanna Weselius ja Maria Ylikoski.
Suomeksi ja englanniksi painettava näyttelykatalogi julkaistaan Valokuvataiteilijoiden Liitto ry:n, kustannusosakeyhtiö Mustan Taiteen ja Salon taidemuseo Veturitallin yhteistyönä. Katalogi taiteilijaesittelyineen toimii ajankohtaisena katsauksena suomalaisen nykyvalokuvan parhaimmistoon. Sen artikkelit ovat valokuvataiteilija Hanna Weseliuksen, museonjohtaja Laura Luostarisen ja kuraattori Raakel Kuukan käsialaa. Julkaisun sekä näyttelyn muiden painotuotteiden ulkoasusta vastaa graafinen suunnittelija Anne-Mari Ahonen.
TIEDUSTELUT:
Kuraattori Raakel Kuukka, p. +358 40 591 0770. Valokuvataiteilijoiden Liitto ry, Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki.
p. +358 9 612 33 44, fax +358 9 612 33 43, e-mail: photo@artists.fi
Museonjohtaja Laura Luostarinen, p. 02-778 4884, 044-778 4884. laura.luostarinen@salo.fi
Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo, puh. 02-7784892.
Avoinna ti-pe 10-18, la 11-17 ja su 11-18. Liput 3 e, eläkeläiset 2 e, opiskelijat 1 e, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
www.salontaidemuseo.fi
---------------------------------------------------------------------------------------------
Suomalaisen valokuvataiteen I kolmivuotisnäyttely POSTMORAALI oli Helsingin taidehallissa vuonna 1992 Arja Elovirran kuratoimana. Näyttelyn myötä valokuvataide osoitti paikkansa suomalaisen kuvataiteen ytimessä.
Suomalaisen valokuvataiteen II kolmivuotisnäyttely oli nimeltään KÄSIKIRJOITUS - THE SCRIPT. Se järjestettiin Taidehallissa vuonna 1995 ja sen kuratoi valokuvataiteilija Olli Jaatinen.
Suomalaisen valokuvataiteen III kolmivuotisnäyttely MIKÄ ON TODELLISTA nähtiin Taidehallissa vuonna 1998 kuvataiteilija Ulla Jokisalon kuratoimana.
Suomalaisen valokuvataiteen IV kolmivuotisnäyttely OFF SKENE oli esillä vuonna 2003 Amos Anderssonin taidemuseossa, kuraattoreina Jari Björklöv ja Harri Kalha. Näyttely muistutti valokuvan raja-alueista ja moninaisista ilmaisutavoista ja siihen valittiin runsaasti taiteilijoita kuvataiteilijakoulutuksen, ei valokuvauskoulutuksen saaneista taiteilijoista.
Sivun alkuun >
|
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Valokuvagalleria Hippolyte & Valokuvataiteilijoiden Liitto, Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki |
|
|
|
|