LEHDISTÖTIEDOTE

Valokuvagalleria Hippolyte
Projektitila Hippolyte
Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki
09-612 33 44, photo@artists.fi
www.hippolyte.fi
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16

Jouko Leskelä
KISAKATU – OLYMPIC STREET
21.3.-7.5.2006

Lehdistökuvia saatavana galleriasta.

Katutason näkymiä Olympiahengen kaupungista on esillä Jouko Leskelän Kisakatu näyttelyssä Projektitila Hippolytessä 21.3-7.5.
Samalla avautuu www.kisakatu.com valokuvasivusto, jossa Olympiahenki myös kuuluu Aviv Ben-Yehudan afrikkalaisissa rummuissa.
Sivuston tekniikan rakensi Juhana Schulman.

Rentous ja Olympiahenki

1990 –luvun alkupuolella seurasin runsaasti mediaurheilua. Minua jäi askarruttamaan urheilijoiden haastatteluissa yli kaiken muun jatkuvasti toistama mantra: rentous. Kaikki on urheilijalla hyvin, jos hän kilpailutilanteessa pystyy rentoon suoritukseen. Pohdin itse, mitä on rentous ja miltä se tuntuu. Kuinka rentouden voi saavuttaa ja mistä itse tietää milloin on tarpeeksi rento.

Aloin harrastaa samoihin aikoihin kuntoliikuntaa, pyöräilyä. Rentouden termin sisältö pysyi minulle edelleenkin vuosien ajan ratkaisemattomana arvoituksena. Samalla poljettujen kilometrien määrän kasvaessa aloin saavuttaa urheilijan oloisia fyysisiä ulottuvuuksia, jaksoin.

Kesällä 1994 osallistuin Karjaan lähistöllä järjestettyyn kuntopyöräilyyn, jossa poljin keskiryhmän porukoissa koko kierroksen ajan. Noin viimeiselle kilometrille saavuttuani ryhmämme oli harventunut kahteen osanottajaan. Poljin vaaleapartaisen miehen kanssa rinnakkain, meno oli vaivatonta. Kun maali oli jo näkyvissä, valitsin etukäteen merkkipaikan sata metriä ennen maalia. Siinä tulisin nykäisemään. Merkin kohdalla yritin lisätä vauhtia. Mitään rytmin muutosta ei kuitenkaan tapahtunut. Jatkoimme rinnakkain maaliin samaa vauhtia.

Jälkeenpäin pohdin tapahtunutta. Koska en pystynyt nykäisyyn, olin polkenut maksimiani jo hyvän matkaa, kilometrejä. Silti se ei tuntunut liialta. Tässä oli kokemuksen kautta löydetty rentouden määritelmä: kaikki teho on käytettävissä, eikä se tunnu miltään. Maksimi on pakotonta.

Tämä uusi ahaa-elämys riitti minulle vuosiksi moneen käyttöön. Etenkin kun oli kyse valokuvauksesta, havaintoni rentous kokemuksen laadusta oli hyödyksi. En tarvinnut enää jahkailla itsekseni jälkeenpäin, olinko itse näppäilykävelyllä parhaimmillani vai en. Olin tarpeeksi rento kun en oloani erikseen muuksi aistinut.

Rentouden lisäksi toinen suuri, minua mediaurheilijana askarruttanut, jatkuvasti itsestäänselvänä toistettu asia on Olympiahenki.

Mikä on Olympiahenki? Soihtu? Voitto? Osanotto? Voiko Olympiahengen nähdä ja valokuvata? Onko henki vain oma tunne? Löytyykö sen sisältä samalla tavalla yksinkertainen, mutta vapauttava oivallus kuin rentoudesta aiemmin löysin.

Vuonna 2004 matkustin ensimmäiselle Olympiamatkalleni Ateenaan. Perillä vastaus uteliaisuuteeni löytyi katsojan liikuntamuodolla, kävelemällä. Sillä menetelmällä tapaamaani Olympiahenkeä voi parhaiten kuvata sanoilla: rentous, kuumuus ja vapaaehtoisuus.