(se nedan för svenska)
HIPPOLYTE STUDIO
Kalevankatu 18 B, 00100 Helsinki, Finland
+358 9 612 33 44, www.hippolyte.fi/studio
Avoinna: ti-pe 12-17, la-su 12-16Kari Pyykönen
Aide-mémoire/Muistio
2.5.-24.5.2009
Ajatuksia kuvista ja varjokuvista
Joskus kuvia voi tehdä ihan vain huvikseen, ilman mitään strategiaa, teemaa tai erityistä päämäärää. Vastaavasti niitä voi katsoa yrittämättä löytää juonta ja sen sijaan antaa itsensä eksyä johtolankoihin. Kumpi on silloin surullisempi, mies vai koira? Molempien ylle näyttää läikähtäneen jotakin ja kummankin pää on enteellisesti kallellaan, kuin vastausta odottaen. Korppi sen sijaan kävelee ympyrää. Pohtiiko se olemustaan – kuten nykyvalokuva?
Kysymykset seuraavat nyt toisiaan: Mitä hevonen tekee tuolla ylhäällä? Kuka on syönyt sudenkorennon? Entä mitä musta ja punainen kirja mahtavat pitää sisällään? Ei vastausta. Mitä enemmän yritän, sitä vaikeampaa on ymmärtää, mistä tässä kaikessa on kysymys. Parempi siis keskittyä ihmettelemään sitä, miten kuva ja varjokuva leikkivät keskenään: sekoittuvat aika-ajoin ja erkaantuvat sitten taas toisistaan. Niiden erotteleminen olisikin suuri väärinkäsitys. Ranskalainen runoilija Jean Cocteau muistuttaa meitä tästä todellisuuden harhasta, johon niin usein lankeamme: ”Ihmiset erottavat toisistaan mysterion ja todellisuuden. Mutta todellisuushan juuri on mysterio (ei ole olemassa todellisuutta). Ihmiset, jotka tietävät sen, ovat runoilijoita tai kykenevät ymmärtämään runoilijoita.” Cocteaulle runous teki näkymättömän näkyväksi, se oli ”valhe[tta], joka kertoo aina totuuden”.
Kun runouden valhe kutoo totuutta, jokin saattaa yksinkertaisesti vain paljastaa kauneutensa, kuten silloin, kun vesi on tekeytyy turkoosiksi tai kotoisat esineet päättävät ryhtyä osaksi asetelmaa. Toisinaan taas tuoli saattaa kohteliaasti pyytää istuutumaan ja pelaamaan shakkia pelkillä sotilailla. Se onkin jännittävin tapa. Kun asiat pääsevät irti niihin liitetyistä tottumuksista ja löytävät luonnollisen paikkansa, päivä kirkastuu. Aurinkoista kevättä!
Marjaana Kella
P.S. Toisinaan kuvasta voi kuoriutua toinen kuva – kuten silloin, kun unikuvat muuntuvat kertomuksiksi. Edelleen sellaisen kuvan voi asettaa kehykseen ja nostaa seinälle – kuten tässä tapauksessa. Ja kas: kirjaimista muodostuu jälleen uusi kuva!
Mitä tähän muodonmuutoksia kokeneeseen unikuvaan tulee, on todettava selostettujen vammojen vain harvoin äityvän niin pahoiksi, että liikuntakyky täysin menetettäisiin. Useimmiten moiset pelot osoittautuvat yhtä aiheettomiksi kuin silloin, kun hämärän käytävän seinällä roikkunut naamio sai lapsen itkemään silkasta järkytyksestä. Oliko se todellakin vain kuva? Vai pitäisikö pikemminkin sanoa: ”Se todellakin oli Kuva.” Entä kuka oli se joka uneksi? Valossa sijaitsee viime kädessä se kaikkein hämärin
1 Jean Cocteau, Le Passé défini I, Paris: Gallimard, 1983, 11. Katkelman suomennos teoksen Kauhukakarat esipuheesta. Ks. Sirkka Suomi ,“Jean Cocteau – enfant terrible”, teoksessa Jean Cocteau, Kauhukakarat, suom. Sirkka Suomi, Helsinki: Gaudeamus, 1985, 7-8.
Kari Pyykönen on opiskellut valokuvausta Taideteollisessa korkeakoulussa ja on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 1992. Hän piti debyyttinäyttelynsä valokuvagalleria Hippolytessä 1990 ja on työskennellyt valokuvataiteilijana siitä lähtien. Kari Pyykönen toimii tällä hetkellä Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen koulutusohjelmassa lehtorina ja koulutusohjelmajohtajana.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Lisätietoja ja pressikuvia:
Marja Kosunen/Valokuvagalleria Hippolyte, 09- 612 33 44, info[at]hippolyte.fi
Kari Pyykönen : Aurinko, 2009 & Miksi aina minä?, 2008
HIPPOLYTE STUDIO
Kalevagatan 18 B, 00100 Helsingfors
+358 9 612 33 44, www.hippolyte.fi/studio
Öppet: tis-fre 12-17, lör-sön 12-16Kari Pyykönen
Aide-mémoire/ Memorandum
2.5.-24.5. 2009
Tankar om bilder och skuggbilder
Ibland kan man göra bilder helt för sitt nöjes skull, utan någon strategi, något tema eller något speciellt mål. På motsvarande sätt kan man titta på dem utan att i dem försöka hitta någon intrig, man bara låter sig själv gå vilse bland ledtrådarna. Vilkendera är då dystrare, mannen eller hunden? Bådas huvuden verkar ha blivit nedstänkta av något, och bådas huvuden är på sned på ett förebådande sätt, som om de väntade på något svar. Korpen å sin sida går runt i cirkel. Funderar den över sin existens- liksom nutidsfotografiet?
Frågorna följer nu på varandra: Vad gör hästen där uppe? Vem har ätit upp trollsländan? Och vad kan den svarta och röda boken tänkas innehålla? Inget svar. Ju mer jag försöker, desto svårare blir det att förstå vad allt det här handlar om. Bättre då att koncentrera sig på att förundras över hur bild och skuggbild leker tillsammans: de blandas tidvis ihop och skiljer sedan på sig igen. Att helt försöka skilja dem åt vore att ha missförstått saken stort. Den franske diktaren Jean Cocteau påminner oss om den här verklighetsillusionen, som vi så ofta går på: ”Människorna skiljer mysteriet och verkligheten från varandra. Men det är just verkligheten som är ett mysterium (det finns ingen verklighet). De människor som vet det är diktare eller kapabla att förstå diktarna.” För Cocteau var poesin något som gjorde det osynliga synligt, den var ”en lögn som alltid berättar sanningen”. 1)
När diktens lögn väver sanningen, kan något ibland bara avslöja sin skönhet, som då när vattnet låtsas vara turkosblått eller då de hemvana föremålen besluter sig för att bli en del av ett stilleben. Ibland kan å andra sidan en stol artigt be en att sätta sig och spela schack med hjälp av enbart bönderna. Det är faktiskt ett spännande sätt att spela. När tingen frigör sig från de vanor som är förknippade med dem och finner sin naturliga plats, klarnar dagen upp. Han en solig vår!
Marjaana Kella
PS. Ibland kan en bild kläckas ur en annan bild - som då när drömbilder omvandlas till berättelser. Vidare kan man rama in en sådan bild och hänga upp den på väggen – som i det här fallet. Och titta: bokstäverna formar igen en ny bild!
Vad beträffar den här drömbilden som har gått genom sina metamorfoser, måste man konstatera att de skador det rapporteras om endast sällan blir så svåra att man helt förlorar rörelseförmågan. Oftast visar sig dylika rädslor ha lika liten grund som när masken som hängde på väggen i den mörka korridoren skrämde barnet till att gråta av pur upprördhet. Var det faktiskt bara en bild? Eller borde man snarare säga: ”Det var faktiskt Bilden.” Och vem var det som drömde? I ljuset finns när allt kommer omkring det allra dunklaste.
1) Jean Cocteau, Le Passé défini I, Paris, Gallimard 1983,11. Citat översatt av Sirkka Suomi i hennes företal ”Jean Cocteau- enfant terrible” till sin översättning av Les enfants terribles (övers vidare till sv från fi. av Hippolyte) Kauhukakarat, Helsingfors, Gaudeamus, 1985, 7-8.
Kari Pyykönen har studerat fotografi på Konstindustriella högskolan och utexaminerades som konstmagister år 1992. Han höll sin utställningsdebut på Fotogalleri Hippolyte 1990 och har sedan dess arbetat som fotokonstnär. För tillfället fungerar Kari Pyykönen inom skolningsprogrammet för fotografi på Konstindustriella högskolan, som lektor och ledare för programmet.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
För mera information och pressbilder:
Marja Kosunen/Fotogalleri Hippolyte, +358 9 612 33 44, info[at]hippolyte.fi
